Vuoristomaisema Israelista

Minä nostan katseeni vuoria kohti – mistä saisin avun?

Sain mahdollisuuden käydä Israelissa, sen eteläisessä kärjessä jokunen aika sitten. Alkuun valitsemani sanat Raamatun Psalmien kirjasta, tulivat ensimmäsenä mieleen. Se on varmaan ollut ja on edelleen yksi sen maan asukkaan mielenmaisemista.  Kalkkikiviset ruskeat vuoristot ja niitä ympäröivä hiekkaerämaa ovat piirtyneet heidän verkkokalvoilleen jo äitiensä kohduissa.

Ei ole sammalpäällysteisiä mättäitä, ei ilmavia mäntykankaita, ei hienosti havisevia koivikoita, ei synkempää kuusimetsää. Mietin ensimmäistä kertaa kuinka muistan tarkkaan vihreän eri sävyt. Ensinkin herkän vaalea hiirenkorva ja mustikan lehdet. Sitten lehtien avauduttua luottavainen vehreys ja kasvun myötä yhä vankemmaksi lehdeksi muodostuva, tummempi vihreän sävy. Sen keskellä elämme kesän kuukaudet, olipa ilma mikä vaan ja voi olla että  ehkä unohdamme sen olemassaolon, se tuntuu niin itsestäänselvältä. Se muistuttaa metsien hyvinvoinnista, eläinten koti – ja suojapaikasta, marjojen ja sienten kypsymisestä. Ja samalla saamme syksyn myötä uuden väriloiston, ruskan. Vahvat ja voimalliset värit, keltainen, oranssi ja punainen asuvat niin puissa ja pensaissa kuin maan pinnalla. Ja edelleen jää jäljelle havupuut ikivihreine kapeine ja runsaslukuisine lehtineen.

Miten ne sitten pystyvät elämään siellä hiekan keskellä? Kai niillä on vettä? Kyllä on. He ovat keksineet jo Raamatun alkulehdillä (eli kauan aikaa sitten) kerrotun elinehdon hiekan keskellä elämiseen – keinokastelun.

Suomalaisille elinehto tuntuu olevan veden ääri ja läheisyys. ”Ei vettä, rantaa rakkaampaa.” Suomalaisen mielenmaisemaan kuuluu, että asuinpaikkakin on pitkälti valittu vesistön läheisyyden perusteella. Ja niitähän riittää, on pieniä jokia, isoja puroja, jokia koskineen ja ilman. Metsälampia, suolampia, hetteitä, pieniä järviä, isoja järviä ja valtavia järviä ja sitten vielä meri. Näitten välillä vesireittejä. Jota pitkin on kuljetettu, kuljettu ja kuljetaan edelleen. Sitten on vielä pohjavesi. Vesistöt ovat antaneet sekä juomaveden että pesuveden. Niissä on nostettu vedenviljaa ja lisäksi esteettistä lisäarvoa elämään. Sanotaan Suomen lipun sinisen värin symboloivan vettä tai merta. Kun ajattelen perusteeltaan käsitettä vesi, on se suorastaan elämän ehto. Ihmisten on etsittävä tavalla tai toisella itselleen jostain paikka, jossa on vettä, jotta voi siellä elää. 

Miten erilainen olisi Raamatun ja länsimaisen ajattelun kielikuvasto jos kaikki olisikin tapahtunut jossain muualla, vaikkapa Suomessa?